top of page

 

Erityisnuorten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret –projekti oli yksi kauden 2011–2012 tavoitteista. Projektia toteutettiin yhteistyössä Tuusulan kunnan nuorisotoimen Etsivä nuorisotyö -yksikön kanssa. Tuusulan klubi rahoitti noin 1 000 eurolla syrjäytymisvaarassa olevien tuusulalaisnuorten Linnanmäen retken. Seuraavalla kaudella (2012–2013) rahoitettiin toinen Linnanmäen reissu. Lisäksi klubin jäseniltä kerättiin 2x20 euron EREY (Every Rotarian Every Year) -maksu, jolla muun muassa autettiin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten elämäntilanteen kohentamista.

 

Vuosina 2013–2014 Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret –projektin yhteistyökumppaniksi vaihtui Tuusulan seurakunta. Klubin jäsen Ilkka Ertimo vei kolme tuusulalaisnuorta pizzeriaan, ja kyseisen kauden presidentti Juha Laine-Ylijoki toteutti nuorille puunkaato –ja metsänsiivousprojektin. Kuten aiempana vuonna, tänäkin vuonna kerättiin jäseniltä 2x20 euron avustusrahaa, joka suunnattiin Tuusulan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi.

Vuosien varrella klubin jäsen Ilkka Ertimo on toiminut sekä projektin koordinaattorina että järjestänyt nuorille erilaista toimintaa yhdessä muiden rotarien sekä Tuusulan seurakunnan työntekijöiden kanssa. Toiminta on ollut esimerkiksi luontoretkiä eväiden kera sekä aiemmin mainittuja Linnanmäen reissuja. “Erityisnuoret”-projekti on jatkunut yhteistyössä Tuusulan seurakunnan kanssa ja projektin avulla on autettu syrjäytymisuhan alla olevia nuoria saamaan otteen normaalista arjesta tapaamisten, yhteisen tekemisen ja hyvien esimerkkien avulla. 

”Tarkoitus on tuoda pieni kevyempi hetki näiden nuorten arkeen, kun elämä ei välttämättä ole täysin ongelmatonta heille.” 

 

Ilkka Ertimo

bottom of page