Presidenttiys
Rotarypresidentin valinta aloitetaan yleensä kaksi kautta ennen tehtävän virallista alkua. Tulevan presidentin on katsottu olevan rotaryaatetta tunteva ja päteväksi katsottu henkilö. Periaatteessa jokainen jäsen on kelpoinen toimimaan presidenttinä.
Siitä asti, kun uusia jäseniä saadaan klubiin, pyritään heitä kannustamaan ja ohjaamaan kohti presidenttiyttä. Tavoitteena on, että uusi jäsen joskus tulevaisuudessa vetäisi klubin toimintaa ja saisi tehtyä vuodesta oman näköisensä.
Presidentillä on useita erilaisia tehtäviä. Presidentti mm. toimii hallituksen puheenjohtajana ja nimenkirjoittajana, seuraa klubin toimintasuunnitelman ja tavoitteiden toteutumista sekä huolehtii klubin toiminnan kehittämisestä. Lisäksi presidentti huolehtii ulkoisten suhteiden hoitamisesta muiden tehtävien ohella.
“Presidentin tehtävä on opettanut paljon rotariudesta, rotaryjärjestöstä
ja oman klubin jäsenistä. Presidenttiydessä parasta on se, että saa
paneutua rotaryaatteeseen ja organisaatioon. ”
Paula Kyrö