Paula Kyrö
Presidentti 2021–2022
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 51. toimintavuosi. Kauden teemana kestävä kehitys. Yhteistyö Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa. Klubin 50-vuotisjuhlagaala 10.11. Gustavelundissa. Yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa toteutettiin 50-vuotishistoriikki.
Sanna Kervinen
Presidentti 2020–2021
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 50. toimintavuosi. Kausi alkoi poikkeuksellisesti maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi. Mm. ketjunvaihto tapahtui vasta elokuussa sekä viikkokokouksia pidettiin virtuaalisina.
Jukka-Pekka Pentikäinen
Presidentti 2019–2020
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 49. toimintavuosi. Aloitettiin viikkokokouksen sisällön julkaiseminen nettisivuillamme. Suomen lääkäripankin tukeminen, Villa Kokkosen -rannan raivaus sekä Erityisnuoret -ja Polio Plus -projekteja jatkettiin.
Toimintakertomus
Asta Juntunen
Presidentti 2018–2019
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 48. toimintavuosi. Kansainvälinen teema vuodelle oli ”Ole innostaja”. Juha Laine-Ylijoki valittiin kunniajäseneksi. Martti Röhn -elokuvailta, retki Viroon, Martti Ahtisaari koulu- ja Polio Plus -projektit sekä Suomen lääkäripankin ja Koulutus elämään -säätiön tukeminen.
Harri Lipasti
Presidentti 2017–2018
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 47. toimintavuosi. Kansainvälinen teema kaudelle oli ”Rotary Making a Difference”. Suomen lääkäripankin tukeminen, Erityisnuoret -ja Polio Plus -projektien sekä Martti Ahtisaari -kouluprojektin tukemisen jatkaminen.
Veli-Erkki Wäre
Presidentti 2016–2017
Kansainvälinen teema vuodelle oli ”Rotary palvelee ihmiskuntaa”. Klubi osallistui Martti Ahtisaati koulu-, Rotary lahja maailman lapsille -ja End Polio Now -hankkeisiin. Klubin verkkosivut uusittiin ja klubi liittyi Facebookiin.
Juha Laine-Ylijoki
Presidentti 2015–2016
Tuusulan Rotaryklubi ry:n 45. toimintavuosi. Kansainvälinen teema vuodelle oli ”Ole lahja maailmalle”. Presidentti sai toisen Paul Harris Fellow -tunnustuksen tällä kertaa safiirin kera. Aloitimme myös ”narikkaprojektin”, jonka tulot käytettiin nuorisotyöhön. Erityisnuoret-projektia jatkettiin.
Ilkka Ertimo
Presidentti 2014–2015
Tuusulan Rotaryklubi ry perustettiin. Tuusula-Hyrylä klubin kanssa jatkettiin yhteistyötä tavoitteena nimekkäiden esiintyjien ja suuremman kuulijakunnan saaminen viikkokokouksiin. Erityisnuoret-projektia jatkettiin Tuusulan seurakunnan kanssa. Tuettiin Nepalin maanjäristyksen uhreja ja Namibia Global Grant - hanketta.
Juha Laine-Ylijoki
Presidentti 2013–2014
Tavoitteena nuorten jäsenten parempi tutustuminen Rotaryliikkeen maailmanlaajuisiin tavoitteisiin ja eettisiin arvoihin. Aloitimme tiiviimmän yhteistyön Tuusula-Hyrylä klubin kanssa. Tavoitteena nimekkäiden esiintyjien ja suuremman kuulijakunnan saaminen viikkokokouksiin.
Matti Koli
Presidentti 2012–2013
Joulukuussa 2012 otettiin käyttöön 85-sääntö, jotta läsnäoloprosentti saataisiin vertailukelpoiseksi muiden klubien kanssa. Uutena tavoitteena toimintavuodelle oli saada ensimmäisiä naisjäseniä klubiin.
Lasse Korppi
Presidentti 2011–2012
Viikkokokousta alettiin pitämään Gustavelundissa. Toimintasuunnitelmassa oli asetettu klubin konkreettisiksi tavoitteiksi Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret -projekti, jäsenmäärän lisääminen ja julkisuuskynnyksen ylittäminen. Klubi rahoitti syrjäytymisvaarassa olevien tuusulalaisnuorten Linnanmäen retken.
Heikki Sikiö
Presidentti 2010–2011
40-vuotisjuhla pidettiin 8.4.2011 Taistelukoululla. Toimintavuoden aikana myönnettiin kaksi uutta Paul Harris Fellow -tunnustusta. Klubi lunasti yhden PHF-arvon lahjoittamalla 100 $ Polio+ -rahastoon. Tuuskodon vanhusten käyttöön lahjoitettiin
2 000 euron arvoinen pyörätuoli. Kunniajäsenen Jaakko Pentikäisen kirja ”46 vuotta rotarina” ilmestyi huhtikuussa.
Tapio Hietaniemi
Presidentti 2009–2010
Matias Korkiavuori
Presidentti 2008–2009
27.8.2008 governor Heimo Nummela ja apulaisgovernor Tapani ”Uuno” Peltonen vierailivat kokeiluluontoisessa alueellisessa Innercity kokouksessa, joka järjestettiin Hotelli Gustavelundissa. Kokoukseen osallistuivat Tuusulan, Tuusula-Hyrylän ja Sibbo-Pornaisen klubit. Kokeilulla pyrittiin myös suoraviivaistamaan governorien
työtä.
Raimo Virtanen
Presidentti 2007–2008
Osmo Mäkelä
Presidentti 2006–2007
Vuoden 2007 alusta lähtien viikoittainen kokouspaikka siirtyi Hyrylän varuskuntakerholta Hotelli Krapin Ateljeeri-tilaan. Toimintavuoden aikana ei ansaittu uusia PHF-tunnustuksia vaihto-oppilaskustannusten vuoksi.
Klaus Winqvist
Presidentti 2005–2006
Eero Riuttala
Presidentti 2004–2005
Seppo Sariola
Presidentti 2003–2004
Heikki Salla
Presidentti 2002–2003
Seppo Sariola
Presidentti 2003–2004
Eero-Heikki Vasara
Presidentti 2000–2001
Markku Riistama
Presidentti 1999–2000
Rainer Wiberg
Presidentti 1998–1999
Jäsenmäärä 56, toimintavuoden aikana tuli kaksi jäsentä lisää. Kunniajäsen Viljo Puustjärvi poistui keskuudestamme 1998. Hallitus valitsi kunniajäseneksi 3.3.1999 ansioituneen PHF-jäsenen Teuvo Tyllilän. Urho Tolvaselle haettiin PHF-tunnustusta ja se hänelle myönnettiin.
Erkki Raivisto
Presidentti 1997–1998
Raimo Wahlberg
Presidentti 1996–1997
Risto Sirola
Presidentti 1995–1996
Vuoden teemaksi presidentti oli nimennyt ”Terve rotari”. Terveys- ja kuntoteeman vastapainoksi ohjelmassa oli esillä myös taide ja kulttuuri. Hallitus valitsi 26.7.1995 klubin historian ensimmäiseksi kunniajäseneksi Viljo Puustjärven, joka oli ansainnut Paul Harris Fellow -tunnustuksen.
Mikko Ojajärvi
Presidentti 1994–1995
Yrjö Saloheimo
Presidentti 1993–1994
Aimo Heinaro
Presidentti 1992–1993
Teuvo Tyllilä
Presidentti 1991–1992
Risto Wahlberg
Presidentti 1990–1991
Ohjelmaan oli tasapuolisesti suunniteltu niin akuutit yhteiskunnalliset, kansalliset ja kansainväliset asiat kuin myös kulttuuri, historia, harrastus sekä nuoriso- ja muu rotarytoiminta. Klubin 20-vuotisjuhlapäiväksi oli määrätty 12.4.1991.
Väinö Raatikainen
Presidentti 1989–1990
Klubin 20-vuotishistoriikin kirjoitustyö käynnistettiin toden teolla. Klubin säännöt ja järjestysmuoto uusittiin monivaiheisen prosessin jälkeen ja vahvistettiin 25.4.1990. Ryhdyttiin julkaisemaan kuukausittaista jäsentiedotetta, josta kävivät selville kaikki klubin tapahtumat.
Matti Kostiainen
Presidentti 1988–1989
Ohjelmaan kertyi 15 avec-tilaisuutta sekä lisäksi viisi vaihto-oppilastapahtumaa. Varsinaiseksi voimannäytöksi muodostui klubille Polio Plus -konsertti Finlandiatalossa. Polio Plus -tavoitteemme olimme saavuttaneet jo edellisellä kaudella, mutta loppukiriähän aina tarvitaan. Saavutuksemme karttui n. 10 000 markalla.
Juha Laine-Ylijoki
Presidentti 1987–1988
Toimintavuosi oli asetettujen selkeiden tavoitteiden vuosi. Tuusulan rotaryklubille asetetut vuoden teemat olivat:
1. Rotariuden konkretisointi
2. Veljeys -me henki
3. Polio Plus -tavoitteen saavuttaminen
Vuosi oli, lähinnä Polio Plus-kampanjasta johtuen, myös taloudellisesti katsottuna klubin parhaita.
Reijo Niinivaara
Presidentti 1986–1987
Voimakkaasti vaikuttanut puuhamies Reijo Niinivaara luotsasi klubia Tuusulanjärven rotaract-klubin liikkeellelähtöön. Haastavin kansainvälinen avustustoiminta "Polio Plus" käynnistettiin Tuusulan rotaryklubilla tällä toimintakaudella.
Timo Turunen
Presidentti 1985–1986
Timo Turusen presidenttikauden huomattavin tapahtuma oli piirikokouksen järjestäminen maaliskuussa 1986. Veli Timo edusti myös luokitteeltaan liike-elämää ja hänen kaudellaan tehtiin useita vierailuja rauta-ja värialan yrityksiin.
Jaakko Pentikäinen
Presidentti 1984–1985
Jaakko Pentikäinen oli kokenut ja pitkäaikainen jäsen, sekä yksi klubin perustajista. Hänellä oli työnsä takia hyvä näköalapaikka liike- ja talouselämään, jonka avulla rotareille järjestettiin runsaita vierailuja.
Jorma Riissanen
Presidentti 1983–1984
Rotaryvuoden mielenkiintoisena teemana oli "Elinehtomme vuosituhannen vaihtuessa." Piirillä 142 oli kansainvälinen nuorisoleiri "Suomi tänään".
Matti Wikman
Presidentti 1982–1983
Matti Wikman oli kotoisin Rovaniemeltä ja aikanaan etelään muuttanut monipuolisuusmies: ylitarkastaja, lentokenttämies, evl. evp., valokuvaaja ja filmaaja.
Lassi Iharvaara
Presidentti 1981–1982
Vuoden pääteemana oli "Osallistu kotikuntasi kehittämiseen." Sitä toteutettiin kolmen aiheen avulla: "Muista ihmistä", "Kotikuntasi kehittäminen" ja jo kolmatta vuotta jatkunut "Tuusulan vihreät raitit" - projekteilla.
Esko Joensuu
Presidentti 1980–1981
Kesäkuussa 1981 vietettiin klubimme
10-vuotisjuhlaa ja Tuusulanjärven Rotaract-klubi perustettiin maaliskuussa 1981 naapuriklubien kanssa, tiiviin yhteistyön jälkeen.
Raimo Manneri
Presidentti 1979–1980
Toimintakauden merkittäviä rotarytapahtumia olivat RI:n presidentin J. L. Bomarin käynti Helsingissä ja suomalaisen Rolle Klärichin valinta kansainvälisen rotarien johtoon vuosina 1980–1981.
Arvi Mustala
Presidentti 1978–1979
Veli Esko Joensuu toi kokouskäyttöön Norsu-lippaan, josta alkoi pysyvä projekti kerätä rahaa kehitysvammaisille Tuusulassa. Yhteiskuntapalvelun alalla ryhdyttiin suunnittelemaan varsin laajaa projektia "Tuusulan vihreät raitit" sekä "Pro Tuusulanjärvi" -ohjelmaa.
Seppo Salminen
Presidentti 1977–1978
Kaunialaa ja Rotarysäätiötä tuettiin tavallista runsaammin avustuksin. Paikkakunnan koulua tuettiin oppilaiden Kauniala-taksvärkkikeräyksessä. Kesällä esiteltiin sisartemme IW-viiri kokousohjelman puitteissa. Klubi sai Hotelli Krapin seinälle koristeeksi 200 %:n Rotary Foundation taulun.
Matti Korppi-Tommola
Presidentti 1976–1977
Viikoittainen kokoontuminen siirrettiin torstailta klo 16.30 keskiviikolle.
Rotaryliikkeen 50-vuotisjuhlissa klubia edustivat Arvi ja Sinikka Mustala. Rotaryn 50- vuotisjuhlamitaleita myytiin Kaunialan hyväksi.
Sakari Rusama
Presidentti 1975–1976
Naapurikaupunkiin perustettiin uusi Yli-Keravan rotaryklubi kokeneen Erkki Isomäen johdolla. Koettiin myös "iloinen perhetapahtuma" 31. 1. 1976, IW sisartemme charter-juhla.
Viljo Puustjärvi
Presidentti 1974–1975
Veli Sakari Rusama esitteli uudet säännöt jäsenhankintaa varten. Avustuksia annettiin partiolaisille ja sotavammaissairaalan hyväksi. Syyskuussa ilmestyi vihdoin rotarykilpi Hotelli Krapin ulko-oven pieleen.
Ahti Haukkavaara
Presidentti 1973–1974
Tuusulan klubin kolmatta kautta voidaan kutsua synty- ja sisäänajovaiheeksi. Klubin jämäköityminen sai tunnustusta muun muassa vuosijuhlassa Taistelukoululla osoittautuessaan "yllättävän täysi-ikäiseksi.”
Heikki Korppi-Tommola
Presidentti 1972–1973
Rotaryvuonna tuli monia uusia toimintamuotoja varsinaisen klubitoiminnan rinnalle. Monet toiminnot alkoivat selvästi kytkeytyä paikallisiin ja alueellisiin asioihin. Annettiin tukea vanhuksille, kuuro- ja munuaistautiyhdistyksille, partiolaisille sekä Islannin tulivuorenpurkauksen vahinkorahastolle.
Lauri Suominen
Presidentti 1971–1972
Klubi alkoi toteuttaa itseään rotaryn tärkeimpien palveluhaarojen sekä veljille ja paikkakunnalle kuuluvan omaleimaisuuden kautta. Kun mukana oli aiemmin aktiivisesti toimineita rotareita, tärkeimmät palveluväylät saatiin pian täyspainoisesti liikkeelle. Aloitettiin oman kunnan ja Keski-Uudenmaan alueen jatkuva seuraaminen.